Saaristoalueen maaperässä kulkee jokunen kalkkisuoni, ja missä kalkkia, siellä usein kaivos. Tunnetuimpia näistä ovat edelleen käytössä olevan – ja
alati laajenevan –
Paraisten lisäksi esimerkiksi vuonna 2010 toimintansa lopettanut
Förby sekä näitä pidemmällä saaristossa sijaiseva, jo 60-luvulla hiipunut Åvensorin kaivos.
Pienimuotoista kaivostoimintaa on Suomessa ollut luultavasti jo keskiajalla. 1500-luvulta lähtien näistä on myös kirjallisia viitteitä, samoin kuin muistumia paikannimissä kuten esimerkiksi Kalkkimäki, jollaisia Etelä-Suomen maaseudulla on useita kymmeniä. Entisten kalkkikaivosten bongaus tuokin lisämaustetta lähiretkeilyyn jo pääkaupunkiseudullakin, jossa pieniä louhoksia toimi 1700-1800-luvulla useita. Retkeilymielessä tällaisista louhoksista tekee viehättäviä se, että niiden ympäristö on usein säästynyt muulta rakentamiselta ja kalkkipitoinen maaperä – kuten myös kaivostoiminnan tuottama ”lannoitus” – on tuottanut alueelle omintakeista kasvillisuutta.
Joitain tällaisia pienempiä louhoksia on toiminut myös saaristossa. Erään bongasin ilmakuvien perusteella, ja sijaintinsa perusteella siitä tuli sopivasti kesäpurjehdukseni ensimmäinen etappi. Jurnutettuani moottorilla pitkän päivän halki peilityynen Airiston, päädyin lopulta Kihdin laidalle yksinäisten saaripahasten suojaan.
 |
Veneelle löysin parkkipaikan naapurisaaren luotojen välistä. Aurinko tapaili jo horisonttia joten aikaa ei ollut hukattavissa – lähdin jollalla kaivossaarta tutkimaan.
|
 |
| Ensimmäinen, veden peittämä kuoppa löytyi samantien kalliolle kivuttuani. |
